Sosionomit tekevät sosiaalityötä

Aluksi: Tämä ei ole kannanotto kelpoisuuslakien muuttamiseksi vaan puheenvuoro sosionomien ammatillisen aseman vahvistamiseksi sosiaalityössä.  

Sosiaalityön yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostaman yhteistyöverkosto  Sosnetin sosiaalityön määritelmän ja sosiaalihuoltolain mukaan sosionomit eivät tee sosiaalityötä vaan sosiaaliohjausta. Tämän mukaan Suomessa ei tarvita enää yhtä paljon sosiaalityötä kuin ennen ja sosionomien tekemä osuus sosiaalityöstä on muutettava sosiaaliohjaukseksi. Edelleen sosiaalityön osuutta sosionomien opetussuunnitelmissa on vähennettävä ja sosiaaliohjauksen sisältöjä on lisättävä. 

Mutta kuinkas sitten kävikään? Kunnat eivät ole olleet valmiita eriyttämään palveluitaan sosiaalityön ja  sosiaaliohjauksen palveluihin. Vain harvoissa kunnissa on olemassa erillisiä sosiaaliohjauksen organisaatioita  ja useimmiten kunnat palkkaavat sosionomeja aikuissosiaalityön organisaatioihin sosiaaliohjaajiksi. Nyt ovat yleistyneet sellaiset oraganisaatiotunnukset kuin Aikuissosiaalityö ja -sosiaaliohjaus ja Gerontologinen sosiaalityö ja sosiaaliohjaus. Työn sisältö, tavoitteet ja menetelmät pysyvät samana, mutta nimike muuttuu. Ehkä näemme vielä yhteisösosiaaliohjauksenkin, koska eihän kohtaamispaikoilla ole sosiaalityöntekijöitä. Toistaiseksi hyvinvointialueet eivät vielä hae sosiaaliohjaajia aikuissosiaaliohjaukseen, mutta sekin aika saattaa koittaa vielä.  Olemme siis jo melko pitkällä sosiaalityön eriyttämisessä kahteen todellisuuteen. Pidän tilannetta huolestuttavana sekä sosionomien ura- ja palkkakehityksen sekä palvelujen toimivuuden kannalta. 

Sosiaalityö on viime vuosina pirstaloitunut ja monoammatillistunut. Se on laittanut itseään lokeroihin ja rakentanut seiniä, tiloja ja siiloja. Kolmatta sektoria ja järjestöjä ei oteta tasavertaisiksi kumppaneiksi sosiaalityön arjessa. Sosiaalityön ammattilaiset on jätetty kukin yksin toteuttamaan sosiaalihuoltolaissa määriteltyä yksilötyön prosessia. On kysyttävä, olemmeko saaneet parempaa sosiaalityötä. Varovaisestikin arvioiden sosiaalityön kyky vastata nykyajan sosiaalisiin ongelmiin on vakavasti heikentynyt eikä sosionomien muodollinen erottaminen sosiaalityön ytimestä ainakaan paranna tilannetta.

Sosiaalityön ammatillinen eriyttäminen ei johdukaan sosiaalityön sisäisestä kehityslogiikasta, vaan se perustuu Suomessa 1990 -luvun lopulla tehtyihin koulutuspoliittisiin ratkaisuihin. Sosiaalialalle muodostettiin uusi koulutus sosionomi (AMK). Tämän jälkeen säädettiin laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuuksista (275/2005). Siinä sosiaalityön kentälle muodostettiin uusi ammattinimike sosiaaliohjaaja. Uusi laki näyttäisi perustuvan tämän koulutuspoliittisen ratkaisun aiheuttamaan virhepäätelmään; siinä ammattinimikkeestä (sosiaaliohjaaja) johdetusta sosiaaliohjauksesta on tehty sosiaalipalvelu. Näin alunperin hallinnollinen ammattinimikekäsite on johtanut osin tarkoituksettomasti sosiaalityön jakautumiseen sosiaaliohjaukseen ja -työhön. (ks. tarkemmin) 

Eriyttämistä ei voi perustella sosiaalialan koulutuksien erilaisilla sisällöillä. Koulutuspoliittisen uudistuksen alkuvaiheessa sosiaalityön ajateltiin ehdottomasti kuuluvan tulevien ammattikorkeakouluista valmistuneiden sosionomien (AMK) tehtäväkenttään. Suurimmassa osassa ammattikorkeakouluja sosiaalityö on merkittävin koulutusta ohjaava viitekehys. Ammattikorkeakoulujen sosiaalityön opettajat ovat saaneet koulutuksen sosiaalityöhön yliopistoissa ja edellytyksenä opettajan tehtävään on vähintään 2 vuoden työkokemus koulutusta vastaavassa tehtävässä. Sen sijaan harva ammattikorkeakouluissa opettavista sosiaalityön opettajista on opiskellut sosiaaliohjaustiedettä, eikä siitä tehtyä merkittävää akateemista tutkimusta ole saatavissa kansallisesti eikä kansainvälisesti. 

Sosionomien osaaminen on vajaakäytössä ja palkkaus heikko suhteessa työnvaativuuteen. Sosiaalihuoltolaissa määritellään, että erityistä tukea tarvitsevan lapsen tai muun asiakkaan omatyöntekijällä on oltava sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Eli on jaettava asiakkaat jollain kriteerillä erityistä tukea tarvitseviin ja niihin jotka eivät tarvitse erityistä tukea. Jos sosionomi ei työskentele erityistä tukea vaativien kanssa ja asiakas tarvitsee vain sosiaaliohjausta, niin se tulkitaan helpoksi työksi eikä siitä tule maksaa. Tosiasiassa sosionomit tekevät tekevät pääosiltaan samanlaisia työtehtäviä samojen asiakkaiden kanssa kuin sosiaalityöntekijät. (Ikäläinen ym.2022, ks. luku 8.6; Ahonen ja Hänninen 2013) eikä ole mitään asiakkaiden tarpeista nousevaa järkevää syytä mekaanisesti jakaa asiakkaita vaativiin ja ja ei-vaativiin. Tuen ja työnjaon tulee määrittyä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti ja tiimin osaaminen on laadittava tarpeita vastaavaksi. Käytännössä usein kaikkein vaativimpien asiakkaiden omatyöntekijäsosiaalityöntekijöille nimetään työpariksi sosionomi. 

Seuraavassa lyhyitä perusteluita sille, miksi sosionomit tekevät sosiaalityötä ja miksi sitä edelleen ammattikorkeakouluissa tulisi opettaa. 

1) Sosiaalityöntekijän koulutus on sosionomien keskeinen urakehityksen väylä. Koulutuspolku sosionomista sosiaalityöntekijäksi on tällä hetkellä liian pitkä ja sitä on nopeutettava. On vaikeaa perustella hyväksilukuja, jos opetussuunnitelmissa ei ole sosiaalityön sisältöjä tai kouluttajina ei ole sosiaalityöntekijöitä. 

2) Sosiaalityön ja sosionomitutkinnnon tuottaman osaamisen kuvaukset ovat lähes identtiset. Ja muutoin ei voi ollakaan, koska sosionomikoulutuksen kompetenssit perustuvat kansainvälisen sosiaalityön järjestön IFSW:n sosiaalityön koulutukselle asetettuihin standardeihin (Rouhiainen-Valo ym. 2010), jotka ovat myös Sosnetin määrittelemässä sosiaalityön koulutuksen tuottaman osaamisen kuvauksessa. 

3)  Kansainvälisesti ammattikorkeakoulututkinto on sosiaalityön perustutkinto ja useimmissa maissa suurin osa sosiaalityöntekijöistä on saanut ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen. Kansainvälisessä yhteistyössä suomalaiset amk-opettajat kehittävät eurooppalaista sosiaalityötä ja kouluttavat eurooppalaisia sosiaalityöntekijöitä. Ammattikorkeakouluihin tulee sosiaalityön opiskelijoita ympäri maailmaa Suomeen opiskelemaan sosiaalityötä esim. Afrikasta, Intiasta sekä lukuisista Euroopan maista. 

4) IFSW:n mukaan sosiaalityössä on korostettava moninaisuutta ajan, paikan, historian ja teorioiden sekä menetelmien osalta. On siis olemassa monenlaista sosiaalityötä ja sosiaalityön alan kaventaminen sosiaalihuoltolain mukaiseksi sosiaalitoimistoissa sosiaalityöntekijöiden tekemäksi sosiaaliturvapainotteiseksi palveluohjaukseksi ei ole perusteltua. Suomessa tyypillisimmät sosiaalityön orientaatiot ovat historiallisesti olleet (Sipilä 1989, Toikko 1997 artikkeli "Psykososiaalinen lähestymistapa sosiaalityössä):

- sosiaaliturvapainotteinen byrokratia työ, 

- yhteisösosiaalityö, 

- psykososiaalinen sosiaalityö, 

- kuntouttava sosiaalityö ja sosiaalinen  kuntoutus

- sosiaalipedagoginen ja sosiokulttuurinen sosiaalityö

5) Sosiaalityötä voi tehdä monella eri ammattinimikkeellä. Ruotsissa käytössä on: Sosionomi, Sosiaalipäällikkö, Kuraattori, Sosiaalisihteeri, Neuvonantaja, Sosiaalipedagogi, Pedagogi, Perheneuvoja, Sosiaalikonsultti, Tarkastaja, Sosiaalikasvattaja. 

6) Suomessa sosiaalityötä tekee kaksi ammattikuntaa: Aikuissosiaalityö on asiakas- ja asiantuntijatyötä, jota tehdään aikuisväestön parissa. Sitä toteuttavat virkavastuussa olevat sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat, joiden työn tukena toimii myös muita ammattilaisia. (Pro Sos -hanke). 

7) Sosiaalityö on perusluonteeltaan moniammatillista. Sosiaalityön määrittelemiselle yhden ammattikunnan toiminnaksi on vaikea löytää perusteluja. 

8) Sosiaalityö tukee sosionomien tieteellistä ja käytännöllistä ammatti-identiteettiä. (ks. luku 5).

Koulutukset tuottavat erilaista sosiaalityön osaamista. Talentian työuraselvityksessä (2019) sosionomeilta ja sosiaalityöntekijöiltä kysyttiin koulutuksen sosiaalityöhön tuottamasta osaamisesta . Suhteessa sosionomeihin sosiaalityöntekijät ovat vahvoja kriittisessä yhteiskunnallisessa osaamisessa, oikeudellisessa osaamisessa ja tutkimus- ja innovaatio-osaamisessa. Sosionomeilla korostui vuorovaikutusosaaminen, asiakastyön osaaminen ja palvelujärjestelmäosaaminen sekä menetelmäosaaminen eli sosiaalityön perustaidot.

Huolestuttavinta oli, ettei sosiaalityöntekijöiden koulutus antanut valmiuksia työyhteisö- eikä johtamisosaamiseen. Näin ollen  vaikuttaa siltä, että yksilökohtaiseen psykososiaaliseen sosiaalityöhön koulutetaan osaajia kahdesta eri koulutusorganisaatiosta. Sosiaalityön ydin on kohtaamisessa (Juhila 2006, takakansi) ja käytännön sosiaalityön täytyy olla neuvontaa ja ohjausta. Sitä asiakkaat tarvitsevat ja näin se ymmärrettiin myös vanhassa sosiaalihuoltolaissa, jonka 18 § mukaan Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta".  Tähän sosiaalityön perustehtävään  maisteritasoinen koulutus saattaa olla liian korkea. Itse odotan  sosiaalityöntekijöiltä enemmän palvelurakenteiden organisoimista, verkostotyötä, johtamista, esimiestyötä, kehittämistä ja vaikuttavuuden arvioinnin kehittämistä ja sosionomeilta vahvaa asiakastyön osaamista.